Julkaistu aikaisemmin Oulun Yliopiston Informaatiotutkimuksen opiskelijat Index ry:n Relevanssi-lehdessä joulukuussa 2018.
Teksti: Lauri K.
Spider-Man
Insomniac Games
2018
PS4
Marvelin tunnetuin sankari palaa pelimaailmaan, parempana kuin koskaan.
Kannuksensa Spyro-lohikäärmeen kolmella ensimmäisellä seikkailulla ja Playstation 2:lla taipaleensa aloittaneella varsin maineikkaalla Ratchet & Clank -pelisarjalla ansainnut Insomniac Games yllätti meidät kaikki kertoessaan tekevänsä Marvelin tunnetusta seittisankarista videopelin. Markkinoille pelejä on vuosien saatossa ehtinyt pitkä liuta, joista vain muutama on ansainnut glooriansa. Lisenssipelien ikävänä varjopuolena syntyneiden, edellisten, hieman keskivertoisten osien jälkeen oli kuitenkin siis syy odottaa jotain suurta. Arvostelua kirjoittaessani on pelin tarinaa koluttu ehkä hieman yli puolet, joten mitään hirvittävän syvällistä tästä ei välttämättä tule - kaunis pintaraapaisu vain.
Spider-Manin lähtiessä käyntiin on Peter Parker ehtinyt olla Hämähäkkimies jo kahdeksan vuoden ajan, joten kokemusta on jo ehtinyt kertyä. Elokuvien ja sarjakuvien kautta monelle jo tutuksi tullutta alkutarinaa ei nähdä, mikä on oikeastaan vain hyvä asia. Vaihteeeksi näin päin.
Pitkän seittisinkoilu-uran aikana myös yliopistosta on valmistuttu, työpaikka löytyy tohtori Otto Octaviuksen firmasta, ja vapaa-ajallaan Peter auttaa May-tätiään kodittomien hyväntekeväisyyden kanssa. Kaiken sen rinnalla pakkaa sekoittaa vielä tapahtunut ero vanhan mielitietyn kanssa, johon Peterin on vielä tarkasteltava omaa suhdettaan.
Hämyrillä ei kuitenkaan ole aikaa levätä laakereillaan. Passitettuaan Fiskin lukemaan tiilenpäitä erikoisvankilaan, alkaa kaupungin ylle levitä uusi, Kingpiniä paljon suurempi uhka: Fiskin lähdön myötä syntyneeseen tyhjiöön astuu Mr. Negative ja tämän Paholaiset.
Tarina- ja sivutehtävien lisäksi pelissä riittää viljalti tekemistä. Manhattanin alueelta löytyy kaikenlaista pikkupuuhaa, joten tekeminen kannattaa. Esimerkiksi Peterin aiemmin omistamien koulureppujen keräämisestä palkitaan vanhojen sarjakuvalehtien kansitaiteella ja kaupungin valokuvaaminen avaa maamerkkipoletteja. Kuvattavien kohteiden listalta löytyvät mm. Vapaudenpatsaan ja Empire State Building lisäksi myös Avengers Tower ja Stephen Strangen kartano.
Kerätyillä poleteilla avataan uusia pukuja ja sitä kautta pukuvoimia. Ja niitä pukuja pelissä riittääkin: 25 kostyymin joukosta löytyvät erilaiset, sankarin pitkää historiaa valottavat asut, kuten Peterin, uransa alkuhetkinä vapaapainiottelussaan käyttämästä puvusta keväällä julkaistuun Infinity Wariin ja siinä nähtyyn Iron-Spideriin asti. Sarjakuvanfaneille uskollisena lisänä pukuvalikoimaa komistaa myös kloonisaagassa esiintynyt Purppurahämähäkki sekä eri universumien omat puvut – Spider-Man 2099:n eri värivaihtoehdoista 1930-luvulle sijoittuvaan Noiriin.
Kosmeettisen kiillon lisäksi puvut tuovat omia taistelu hyödynnettäviä lisävoimiaan, kuten rautahämähäkin neljä lisäkättä ja 2099:n pienemmän painovoiman. Pukujen lisävoimia voi totta kai yhdistellä, ja muita pikkutehtäviä suorittamalla voi päivittää muita apuvälineitä mieleisen kokonaisuuden löytämiseksi, eikä aikaakaan, kun alussa koettu avuttomuus vaihtuu supersankarivoimain tunnoksi.
Spider-Man hehkuu rakkautta New Yorkin kaupunkia kohtaan. Sen yksityiskohtia on tuotu hyvin esille esimerkiksi Ultimate Spider-Manissa (2006) ja Activisionin elokuvapeleissä. Nykyinen konsolisukupolvi mahdollistaa kuitenkin detaljien suuren määrän ja sen esittämisen aiempaa laajemmassa mittakaavassa. Manhattanin kattojen yläpuolella liitely on todella tyydyttävää, eikä Chinatownista Harlemiin kiitäminen ole ongelma.
Iso Omena on alkumetreistä lähtien pelaajan käytettävissä, joten sen koluamiseen pääsee uppoutumaan. Viimeisin paras seittiswingailun mekaniikka löytyy neljäntoista vuoden takaisesta elokuvaan pohjautuvasta Spider-Man 2 -pelistä (2004), joka aikoinaan asetti riman todella korkealle. Onneksi Insomniacilla on kuitenkin tehty kotitehtävät tarkkaan ja tiedetty, mitä tehdä:
Seitillä liitelyyn tarvitaan osapuilleen kahta nappia ja sen täydelliseen sujumiseen neljää. Sen riemua lisää kokemuspisteiden kautta avattavat taitopisteet ja kolmesta taitopuusta yksi keskittyykin kokonaan seittimekaniikkoihin, niiden vaihdellessa pidemmistä loikista taistelussa käytettäviin liitopotkuihin. Keskuspuistonkin kautta kulkiessa on harvassa ne kerrat, kun trikoot koskettavat maan kamaraa.
Käsikirjoitus on sulavaa, se tietää missä mennään, kun tasapainoillaan Peter Parkerin ja Hämähäkkimiehen välillä. Se on vakavia asioita ja maskin takana vitsailua, arkitöiden ja supersankaruuden rajalla. Peter on kuitenkin muutakin kuin naapuruston ystävällinen Hämähäkkimies, ja alkupuolella tuodaankin esille tämän tiedettä tutkiva puoli. Jouhevasti kulkevaa juonta tukee toimiva ääninäyttely.
Mukavana lisänä tarinassa vilahtaa Hämikseensä perehtyneille tuttuja viittauksia ja henkilöitä, joista osaa tuodaan enemmän esille, toisia vähemmän. Näistä mainittakoon Korppikotka, Skorpioni ja Silver Sable. Sanomalehti Daily Buglen päätoimittajan työt jättänyt J. J. Jameson juontaa nykyään omaa radio-ohjelmaansa, kuitenkin yhä esittäen Hämähäkkimiehen olevan syy jokaiseen ongelmaan. Ohjelman voi halutessaan sammuttaa pelin asetuksista, vaikka sitä, miksi kukaan niin tekisi, en tiedä.
Summa summarum
Spider-Man on tähän mennessä käyttämieni tuntien perusteella kaiken kaikkiaan miellyttävä teos. Se tuntee perustansa, johon sitä voi verrata, ja nostaa itsensä aiempien lisenssipelien yläpuolelle. Insomniac teki Hämähäkkimiehelle saman, minkä Rocksteady Arkham-sarjallaan Lepakkomiehelle. Se on uskollinen sankarilleen ja tekee sille kunniaa. Se on myös ehdottomasti paras julkaistu Hämähäkkimies-peli ja pakkohankinta PS4:n omistajille.
Korkeakouluarvosanana rautainen vitonen.
Nuorisokielellä lit af.
Kommentit
Lähetä kommentti